31.12.2014

Läjä vaatteita

Tilasin tosiaan tässä joulun jälkeen ison kasan vaatteita, lähinnä paitoja. Mä odottelen vielä yhden postipaketin saapumista ja ajattelin sitten tehdä videon ostoksistani. Kiinnostaisiko?

Tilasin vaatteita Urban Outfittersistä ja Forever 21:sta.




UV kotona

Mä aloitan tämän tekstin erittäin positiivisella sävyllä (huomaa sarkasmi) ilmoittaakseni, että ulkona on ihan järkyttävä ilma. Satunnainen auringonpaiste piristää, mutta loskan ja jään sekoitus on pahinta maailmassa jos keleistä puhutaan. Mä meinaan jokaisella askeleella vetää lipat, vaikka mulla olisi jaloissa talvikengät. En ymmärrä miksi talvikengät valmistetaan niin liukkaiksi?! Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Ja voi mummoraukkoja :(

Kävin eilen Hyvinkäällä tapaamassa kaveriani ja pääsin kokemaan ensimmäistä kertaa elämässäni livenä klassisen orkesterin! Oli kyllä mukava kokemus ja varmasti menen joskus toistekin.


Meillä oli täällä viime yönä pari vierasta ja kanit ilmoitti omistavansa asunnon pissaamalla sohvalle. Aina jos tänne tulee uusia hajuja, niin kaneilla on kummallinen tarve merkata paikat omikseen. Muuten ne kyllä ottaa vieraat avosylin vastaan ja kerjää rapsutuksia ja ehkä herkkupalojakin.


Tilasin aikaisemmin ison läjän uusia vaatteita netistä alennuksesta ja ilman. Käyn vielä tänään hakemassa postista pari muutakin pakettia ja teen niistä luultavasti tässä lähipäivinä videoita. 

Ihan mahtavaa ja loistavaa uutta vuotta teille kaikille! Mä vietän uuden vuoden kotona, koska tämä on ensimmäinen uv Spockille ja mua vähän jännittää että se pelkää raketteja. Tänne kämpille tulee onneksi mun hyvä ystävä jos toinenkin ja Sami viettää uutta vuotta kotikaupungissaan Joensuussa. Jihaa!





29.12.2014

Illan kuvapostaus





Näöntarkastus

Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni näöntarkastuksessa, koska olin siristellyt jo jonkin aikaa silmiäni ehkä vähän liian usein. Oon jatkuvasti päätteen äärellä (puhelin ja tietokone), joten niiden käyttö saattaa vaikuttaa mun näköön.


Tulokset olivat hyviä ja normaaleja, mutta jotain ihan pientä oli. Mä en sinänsä tarvitse laseja, mutta halusin lukulasit työskentelyyn. Mulla on ilmeisesti oikea silmä hallitseva ja samalla näen sillä ihan hitusen paremmin. Mulla oli hajataittoa (?) lukemin -0.25 vasemmassa silmässä. En oikein ymmärtänyt näitä juttuja. Tarkentakaa ken osaa. Näin ollen lasireseptini on +0.50 oikea ja +0,25 vasen.


Mä etsin kuumeisesti mulle sopivia kehyksiä. Oon aina ollut sitä mieltä, että mulle ei sovi minkään näköiset kakkulat. Siinä aikani sovitellessani huomasin, että mulle sopii pyöreän malliset lasit ehkä parhaiten. Ja siis ei mitkään Ristomatti Ratia -lasit, vaan sellaiset pyöreähköt. Aika boheemit ja retrot.


Kävin Instrumentariumissa näöntarkastuksessa ja Specsaversilta löysin sopivat lasit. Ostin kahdet. Toisiin tulee vahvuudet ja toisiin ei. Ostin siis imagolasit lukulasien lisäksi (:D)

Saatte nähdä mun uuden smartin lookin parin viikon päästä, kun voin hakea lasit. 

Kertokaapa omia kokemuksianne lukulaseista :)

Eläimelliset aamut

Herään aina siihen kun Spock huokaisee ja röhisee kyllästyneenä. Se taitaa tehdä sen tahallaan, jotta heräisin ruokkimaan ja lenkittämään sen. Kun Spock vihdoinkin huomaa mun heränneen, se tunkee kylmän nenänsä mun naamaan ja moikkaa mua iloisella hännänheilautuksella. Nyt on myöhäistä perääntyä ja tokaisen Spockille "Onks sulla nälkä? Haluutko ruokaa?" Nämä kysymykset poitsu tunnistaa ja alkaa lipomaan huuliaan tietäen, että nyt on aamupalan aika! Hienosti se osaa odottaa ennen kun annan luvan hyökätä aamiaisen kimppuun. Tämä sama toistuu joka aamu. Joskus kohteena olen minä, joskus Sami.

Sitten pitää leikkiä. Mielellään koko päivä.



Kaneilla on myös tietty rutiini aamutoimissa. Heti kun pamahdan olohuoneeseen, niin kanit kärkkyy häkin nurkassa odottaen aamuista pellettiannosta. Joudun tunkemaan ruokakupin häkkiin, kun nälkäiset puputtajat roikkuvat siinä ahmien herkkupellettejä. Ruokailussa menee ehkä minuutti ja sitten kanit näyttävät tyytyväisiltä. Tämän jälkeen häkin ovi aukeaa ja kanit saavat jaloitella niin kauan kun olen kotona :)


Mä ajattelin tänään mennä näöntarkastukseen, koska mulla on selvästi huonontunut näkö. Taidan tarvita "päätelasit" tietokoneella työskentelyn ajaksi. Outo fiilis silmissä kun joutuu siristelemään koko ajan. Hyvää päivää teille kaikille!

28.12.2014

Luonnollisuus vs. poseeraaminen

Jos musta otetaan kuvaa, niin mä hymyilen aina. Mun valokuvahymy on toisinaan aika kiusallisen näköinen, koska en hirveästi nauti olla (valo)kuvattavana. Videokuvaus on muuten asia erikseen, koska videossa näkyy luonnolliset ilmeet ja jotenkin kaikki on vain luonnollisempaa, hehe.

Sami otti jokunen päivä sitten musta kuvia metrossa. Ensiksi poseerasin, joten kuvasta tuli seuraavanlainen:


Tää on se mun peilin edessä harjoiteltu pepsodent -hymy :D Eli ilme on mahdollisimman imarteleva mun kasvoille ja sopivan hillitty. Hillitty on monesti kaunista ja musta se on harmillista, että usein luonnollinen ja leveä hymy peitetään enemmän esteettisemmällä vaihtoehdolla.

Sami alkoi naurattamaan mua ja sain aikaiseksi enemmän soikkumaisen hymyn:



Haha! En nyt tiedä onko nämä jälkimmäiset kuvat sen onnistuneempia, mutta ainakin niissä on aito hymy. Tykkään ihan sairaasti ihmisten erilaisista ja persoonallisista hymyistä. Silmistä sen aidon fiiliksen ja mielialan huomaa.

Onko sulla jotain poseeraushymyjä? Tykkäätkö omasta aidosta ja leveästä hymystäsi vai vierastatko sitä?

Lopuksi vielä mun datausnaama (lol):


Vuosi 2014

Moi kaikki pitkästä aikaa! Mun mielestä blogi on aika turha mun elämässä, koska käytän Twitteriä päivittäisiin läpinöihin, Instagramia kuvia varten ja Youtubea nyt muuten vain. Mua innosti kuitenkin tänään kirjoittaa tänne jotain, joten toivottavasti tätä on lukemassa joku :)

Ajattelin tehdä blogeissa pyörivän kyselyn kuluneesta vuodesta. Oikein kivaa uutta vuotta kaikille ihanille lukijoilleni <3



1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
Olen saanut monta uutta ihanaa ystävää ja sitäkin enemmän kavereita. 

2. Oletko tehnyt jotain sellaista tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
Haha tanssinut kilpatanssilajeja TTK:ssa. Oli kyllä erikoinen vaihe elämässä.

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
Koko vuoden.

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
Tubecon, pupuvauvat ja koiran hankkiminen. Myös Italian reissu ja AA vaikka mitä!

5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
En ole.



6. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
Kyllä mun mielestä. Mun hiustyyli ainakin muuttui haha!

7. Oletko lihonnut?
En ole.

8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
En ole.

9. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
Oon itseasiassa! Tein aiheesta videon, kun kuumottelin etten uskalla mennä yksin leffaan. Uskalsin.

10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
En oo tainnut tänä vuonna ottaa, mutta kohta tulee uusi!



11. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Pakko sanoa, että Italian reissusta meidän majoittaja ja hänen jäbäkaverinsa. Ihan loistavia tyyppejä ja yhä pidetään yhteyttä.

12. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Ei kukaan todella läheinen, mutta tuttavapiiristä kyllä.

13. Kuoliko kukaan läheisesi?
Eräs nainen, joka on tuonut paljon hyvää mun elämään <3

14. Missä maissa kävit?
Norjassa ja Italiassa.

15. Mitä haluaisit vuodelta 2015 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2014?
Vaikea sanoa. Tää oli tähän asti mun paras vuosi. Hankala parantaa ;)

16. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2014?
Ei tuu mieleen mitään tiettyä.

17. Vuoden suurin saavutuksesi?
Jaa-a. Oli kyllä hurjaa mennä tanssimaan miljoonayleisön eteen. Se on kai jonkinlainen saavutus mielelle :D

18. …ja suurin epäonnistuminen?
En mä kyllä nyt osaa sanoa. En halua ajatella epäonnistumisia.

19. Kärsitkö vammoista?
Tuli mulle jotain ihania revähdyksiä kylkeen.

20. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Spock <3



21. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Samin!

22. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Emmä kyllä nyt tiedä :D

23. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Apua. Varmaan näihin lemmikeihin.

24. Mistä innostuit eniten?
Mä innostun herkästi tosi kivoista asioista. Pakko kyllä sanoa, että Spartan vauvoista :D Ne oli niin söpöjä ja lutusia <3 Ja Indianahan meillä kököttää vieläkin, joten saan nauttia Spartan jälkikasvusta sen elämän loppuun asti.

25. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko nyt onnellisempi vai surullisempi?

Onnellisempi.

26. Lihavampi vai laihempi?
Aika samoissa mitoissa mennään :D 

27. Rikkaampi vai köyhempi?
Rikkaampi, koska vuos sitten opiskelin.

28. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Nähdä enemmän joitakin kavereita.

29. …entä vähemmän?
Vähemmän öööö vaikka ööö valittaa. Mä oon aika lahjakas siinä hommassa.

30. Miten aiot viettää joulun?
Vietin joulun Samin kanssa kotona.

31. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
En muuttaisi mitään näin kliseisesti sanottuna.

32. Rakastuitko vuonna 2014?
No Samin kanssa me hoidettiin nää jutut jo aikasemmin, mutta pakko sanoa, että rakastuin Teen Wolfin Dylan O'Brieniin :DDDDDD

33. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
Ei yhtään hei!

34. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Haha Teen Wolf.

35. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
En kyllä.

36. Mikä oli paras lukemasi kirja?
En lukenut yhtäkään kirjaa kokonaan. Aika masentavaa.

37. …entä musiikillinen löytö?
Pietarin Spektaakkeli (Y)

38. Mitä halusit ja sait?
Koiran haahaha. Ja pupuvauvoja. Sain myös paljon ystäviä.

39. Mitä halusit, muttet saanut?
Musta tuntuu, että sain kaiken minkä oikeasti halusin.

40. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
The Reader ehdottomasti.

41. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Mun tärkeimmät ystävät oli järkännyt mulle yllärin puistossa <3 Kiitos siitä miljoonasti jos joku teistä lukee tätä!

42. Ketä kaipasit?
Hmmmmm. Monia entisiä opiskelukavereita.

43. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
Lemmikit ja poikaystävä.




Kiitos paljon seuraajilleni kuluneesta vuodesta! Ootte loistavia.

5.10.2014

Syitä löytyy olla onnellinen

Jes. Pääsin sinne "harjoittelupaikkaan" minne halusinkin. Meinasin jo turhautua, kun oon hakenut media-alan duuneihin nyt pari kuukautta, mutta lopulta löysin sentään harjoittelupaikan.

Pidä pää pystyssä ja jalat maassa. Just niinkuin Spock tekee. 



Ei voi olla kuin onnellinen, kun paikka työkokeiluun löytyi. Kyseessä on tunnettu suomalainen tuotantoyhtiö, Duudsoneiden Rabbit Films Oy. Pääsen harjoittelemaan ainakin videokuvan editointia, joka päätyy Suomen kolmanneksi suurimmalle Youtube-kanavalle Dudesons. Seuraavaksi 3 kuukaudeksi löytyy siis tekemistä :)

Jo sen takia voin olla iloinen, mutta tulin myös hyvälle tuulelle toisesta syystä. Oli ihan törkeän hienoa huomata, kun aloitin kirjoittelun tänne ja sain jo positiivisia kommentteja ja kehuja. Etenkin, kun sain vielä viestejä, että "toivottavasti saat sen  harjoittelupaikan". Ihan törkeän hienoa, että netin välityksellä löytyy tukijoita. Mietin jo tovin, pitäisikö minun tehdä nyt jotain teidän tukijoidenne hyväksi? Mutta miksi kelasin näin- ehkä siksi, että olen suomalainen.

Suomessa otetaan turhan usein avunanto sellaisena "palveluksena", josta tulee fiilis, että on pakko antaa "palvelus" takaisin. Tarvitseeko vastapalvelusta takaisin antaa? Joissain muissa maissa se on normaalia, että joku melkein tuntematon tarjoaa hyvällä fiiliksellä sinulle kahvit ja kiität sitä ja that's it. Suomalainen varmaan punastuisi ja ihmettelisi tilannetta itsekseen koko loppu päivän.

Toki auttamisesta (myös vastapalveluksen antamisesta) saa itsekin hyvän fiiliksen, mutta ei avunantamisessa ole kysymys siitä että jää "velkaa" toisella avusta. Sehän johtuu vain meidän kulttuurista, että Suomessa yleisesti näin reagoidaan.

Onkos tämä vastapalvelus, jos kiitän teitä kommentoijia ja toivotan teille parasta täksi päiväksi ja myös tulevaisuudellenne? Aivan sama, toivottavasti saat siitä hyvän fiiliksen. Positiivisuus on hyväksi! :)


Vaikka miulla tuossa nenässä onkin aika iso finni,

On muitakin syitä olla onnellinen

Jännitin aika hurjasti viime sunnuntaina, tippuuko Sonja, sillä hän sai tuomareilta huonot pisteet, vaikka omasta mielestäni hänen tanssi oli quickstepiksi näyttävän näköistä ja "kilpatanssimaisin" esitys (ehkä tuohon ohjelmaan halutaan vaan enemmän sitten VIIHDETTÄ,ei kilpatanssimaista "tarkkaa" otetta). Pisteiden nähtyä oli pakko lähettää vielä muutama tekstiviesti lisää, ettei Soikku vaan tippuisi :D Onneksi TTK Sonjan osalta jatkuu, sillä hän on tehny hurjasti duunia tanssin eteen. Tänään varmaan taas jännitetään.

Spockista on tullut entistä kuuliaisempi. TÄNÄÄN ensimmäistä kertaa ehdin viemään sen aamulenkille hoitamaan sen molemmat tarpeensa, ennen kuin kumpaakaan ehti tapahtua sisälle! WUHUU. Käytännössähän tämä tarkoittaa, että Spock on oppinut sisäsiistiksi, mutta pidempiä aikoja pentu ei vielä pysty pidättämään, joten tarpeita tullaan vielä tovi näkemään sisällä.

Äsken kävin lenkillä, virtaa riitti hyvin juoksemiseenkin. 



Ruokahalu tällä kaverilla on kohdillaan. Spockin parhaat reaktiot on silloin, kun se on saamassa ruokaa. Sen kielen nuoleskelun määrä on ihan omaa luokkaa.


Palaillaan!

P.S. Nythän on käynnissä #LihatonLokakuu. Löytyykö täältä osallistujia? Viime vuonna lähdin testailemaan viikko kerralla haastetta ja olinkin 2 viikkoa ilman lihaa (olisin pystynyt olemaa kuukauden, mutta en halunnut), eikä se pahalta tuntunut. Nyt en ole vielä osallistunut virallisesti haasteeseen, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä, sillä ajatus tässä on se tärkein. Funtsia omaa lihan kulutusta ja tuotantoeläinten kohtelua jne.

P.P.S. Viimeksi tänään tein pelkkää kasviruokaa. Ehkä se oma lihaton lokakuu on sittenkin jo alkanut?

P.P.P.S. Miksen kirjoittanut mitään negatiivista? Koska positiivisuus voittaa negatiivisuuden. BOOM.


3.10.2014

Lemmikkien tärkeys

Moi kaikki! Täällä kirjoittelee taas Soikku. Ootte saaneet nauttia Samin kirjoituksista pariin otteeseen ja niitä tulee varmasti lisää. Mun elämä on tällä hetkellä todella hektistä ja haluan panostaa Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailuun paljon. Mun kaikki fyysinen ja henkinen jaksaminen menee siihen kisaan, uskomatonta mutta totta. Me treenataan Jurin kanssa 5 tuntia päivässä ja usein 6 päivää viikossa + sunnuntain lähetys, johon menee mulla koko päivä (11 tuntia). Mun tanssi saattaa näyttää tönköltä, mutta oikeasti panostan hulluna. Pienellä rytmitajulla pärjää jotenkin, mutta tanssi on paljon muutakin kuin teknistä osaamista. Arvostan todella paljon ihmisiä, jotka uskaltavat heittäytyä tanssin pyörteisiin täydellä sydämellä. Itselle tanssiminen on täysin uusi maailma ja itseluottamuksessa on vielä parantamisen varaa. Oon kuitenkin enemmän kuin onnellinen, että pääsin jatkoon viime jaksossa. Tänä sunnuntaina tavoite on sama! Kiitos aivan älyttömästi teidän antamista äänistä. Ne merkkaavat paljon tässä kilpailussa.

Kirjoitan kuitenkin nyt ihan eri asiasta kuin TTK:sta, eli lemmikeistä. Mulle lemmikit on henkireikä. En voisi kuvitellakaan eläväni koskaan ilman mitään lemmikkiä itselläni. Mulla todettiin tänä vuonna astman oireita ja pelko oli järkyttävä kun tajusin, että astmassa lemmikin pitämistä pitää todella harkita vakavasti. En ole kuitenkaan allerginen millekään eläimelle, mikä helpotus.

Moni on kysynyt, että jääkö mulla aikaa nyt tarpeeksi kaneille kun meille tuli koiranpentu. Totuus on, että jää. Mä oikeasti loukkaannun tuollaisista sanoista, vaikka niissä ei sinänsä ole mitään pahaa ja ymmärrän huolenaiheen. Mä pistän kaiken ylimääräisen energiani eläimiin ja ne menee hyvinkin monessa asiassa etusijalle. Kaikki mun lemmikit on mulle yhtä tärkeitä ja tulee aina olemaan. Mun koirani Pimu ja muut huskyt, jotka asuvat isäni luona on mulle tärkeitä. Pentu ei mene mitenkään etusijalle jos ajatellaan tätä asiaa tunnetasolla.

Mun oma mielipiteeni on, että lemmikit voi ehkäistä monen ihmisen masennusta, yksinäisyyttä ja tuoda elämään jotain ihan uutta sisältöä jopa sosiaalisella tasolla. Onko mitään parempaa kuin tulla kotiin, jossa odottaa lemmikki jolle sä oot se maailman tärkein asia? Eläin ei teeskentele ja se on uskollinen luonnollisesti.

Eilen kohtasin pelottavan asian. Sami sanoi mulle puhelimessa, että Spock haukkasi pihalla palasen tuntemattomasta valkoisesta sienestä. Sanoin Samille, että soittaa myrkytyskeskukseen jos ilmenee mitään oireita. No, Spock oli myöhemmin oksentanut ja sen maha oli mennyt sekaisin. Kun tulin kotiin, niin se vapisi ja näytti todella apaattiselta samalla käpertyen pieneksi palloksi lattialle. Mua pelotti ihan sairaasti! Päivystyksestä sanottiin, että hiilitabletteja pitää antaa ja vointia tulee seurailla. Mulle tuli epäonnistumisen fiilis ja oli kamalaa seurata pienen pennun vapinaa ja selvää huonovointisuutta. Siinä vaiheessa taas tajusin, että miten tärkeäksi lemmikki tulee itselle jo näinkin varhaisessa vaiheessa. Spock on ollut meillä ainoastaan viikon.

Spockin vointi onneksi parani ja se söi taas normaalisti. Sieni oli ilmeisesti poistunut mahasta oksentamisen yhteydessä. Pysyviä vaurioita on voinut jäädä sen elimistöön jos kyseessä oli myrkkysieni, mutta tätä asiaa ei voi tietää heti. Olen niin onnellinen, että pieni pentu selvisi! Ehkä se nyt oppi jotain uutta.

Päätän tämän tekstin vielä yhteen muistooni. Meillä oli hevonen monta vuotta ja se hevonen antoi mulle miljoonasti itsevarmuutta, se oli erittäin luotettava ja ainutlaatuinen yksilö. Hevonen jouduttiin lopettamaan valitettavasti muutama vuosi sitten jalkavamman vuoksi. Jostain syystä tämän hevosen poismeno on ollut mulle kaikista vaikein, vaikka olen kohdannut monen lemmikkini ja sukulaiseni kuoleman. Olen vieläkin hyvin herkillä, kun ajattelen Howie-hevostamme. Hyväksyn kuoleman ja ymmärrän sen olevan luonnollista. En sure kuolemaa, vaan suren eläimen jättämää uskomatonta voimaa mulle. En saa enää koskaan tavata tätä hevosta, joka on opettanut mulle niin paljon itsenäisyydestä ja auttanut mua monessa vaikeassa elämänvaiheessa.

Uskomatonta, että eläimen poismeno voi vaikuttaa niin paljon kaikkeen. Olen silti erittäin kiitollinen näistä koetuista hetkistä rakkaiden eläinystävieni kanssa! Rakastakaa lemmikkejänne. Ne voivat merkitä myöhemmin sinulle enemmän kuin tällä hetkellä.



28.9.2014

Miltäs se koiranpennun omistaminen tuntuu?

Olen täällä taas. Ei Soikku, vaan Sami. Sonja lähti jo ennen kello 11 aamupäivästä Tanssii Tähtien Kanssa- studiolle meikattavaksi/valmistautumaan illan lähetykseen. Kieltämättä vähän jännittää, jännittääkö sinua? Tänään voi olla Sonjan viimeinen päivä TTK:ssa, mutta en usko, että hän tippuisi ensimmäisenä.  :)

Vielä en ole edes itse Soikkua äänestänyt, onhan tässä aikaa. Aion kyllä äänestää, varmaankin vasta lähetyksen aikana. Totta kai haluan, että Sonja pysyy kisassa mahdollisimman pitkään, sillä hänellä tuntuu olevan paljon intoa jatkaa tanssimista kisassa pidempäänkin, vaikkakin treenit kuulemma ovat raskaita. :)

Jos nyt joku on missannut sen, miten voi äänestää ja haluaa siihen osallistua, se onnistuu tänä kautena myös netissä: http://vote.securycast.com/ttk/?c=6 Siihen tarvitsee verkkopankkitunnukset tai maksukortin.

Toinen vaihtoehto on lähettää tekstiviesti: 6
Numeroon 17244


Viime lähetyksessä olin jännittämässä Soikun ensimmäistä vetoa paikan päällä Suorassa lähetyksessä. Tänään jään Spockin kanssa jännittämään kotisohvalle.



Entäs miten Spockin kanssa menee?



Hups, nyt tuli väärä kuva.


Mr. Spock on todella rauhallinen koira pennuksi. Todella harvoin haukkuu ja vaikuttaa melko itsenäiseltä. Innolla se lähtee silloin leikkimään, kun sen kanssa haluaa leikkiä. Näin alkuun siis todella usein.

Kaneihin sitä on saanut totutella. Se haluaisi kovasti lähteä leikkimään niiden kanssa, mutta koira nyt ei ole kanille mikään paras leikkikaveri. Sparta ei ole ollut siitä moksiskaan, mutta Indiana aluksi vähän sitä säikkyi, mutta nykyisin se on jo muutaman kerran Spockille ärähtänyt, jonka seurauksena Spock on perääntynyt.

Eli kanit pitävät valtaa tässä taloudessa.


 

Tällä hetkellä se nukkuu, joten on hyvä päivitellä blogia.



Voisi luulla, että on täydellistä hommata koiranpentu. Ei se kuitenkaan ole. Tällä hetkellä en ole duunissa tai koulussa, joten juuri sen takia pystyttiin hommaamaan näinkin nopeasti koiranpentu, koska miulla on aikaa opettaa sitä. Aikaa se touhu vie. Miulla on kuitenkin lähiaikoina (hyvin varmasti, mutta ei ole vielä varmistunut) alkamassa yksi mielenkiintoinen harjoittelupaikka tunnettuun tuotantoyhtiöön, missä pääsisin editoimaan videomateriaalia ja kaikkea muuta kivaa, mistä tällä hetkellä olen innostunut kohtuu paljon. :)


Mutta lupasin puhua koirasta. Eniten aikaa menee siihen, että opettaa sitä sisäsiistiksi. Muutama kerta päivässä tulee vielä niitä hetkiä, kun se on päiväunilta on herännyt ja oon lähdössä viemään sitä ulos (esim. oon jo laittamassa kenkiä jalkaan), niin sillä hetkellä se on kerinnyt jo lurauttamaan pisut lattialle. Kärsivällisyyttähän se koettelee ja laittaa päivärytmin uusiksi. Ulkona ainakin tulee paljon käytyä, kun joka kerta sen heräämisen jälkeen rientää ulos. 


Spock tykkää myös varastella sukkia. 
Kerran ehdin bustata sen jo kameran kanssa.


Spock heräsi jo päiväunilta ja onneksi nyt ehdin viemään sen ajoissa ulos. Ei tarvinnut siivoilla jälkiä sisällä. 

Palaan varmasti Spockiin liittyen tänne blogiin. Ja myös muista aiheista. Nyt se näyttää jo siltä, että haluaisi leikkiä.



Minä ja Spock toivotetaan Sonjalle tsemppiä illan lähetykseen! Ohjelma starttaa MTV3:lta 19.10. 

27.9.2014

Olenko tervetullut?

Luet Soikun blogia. Tämä teksti ei kuitenkaan ole Soikun käsialaa, vaan henkilön, joka hänet tällä hetkellä parhaiten tuntee. Eli Samin, Soikun poikaystävän.

                                                                                                          MORJENS!


En tiedä löytyykö maapallolta ainuttakaan ihmistä, joka olisi saanut tehtyä kaikki asiat, joita on ajatellut tekevän. Minusta ainakin tuntuu, että liian usein jätän tekemättä asioita, jotka olen ajatellut tekeväni.

Itselläni on jo pitkään ollut tarkoitus saada internettiin jotain julkaistavaa, muutakin materiaalia kuin Instagramiin lisäämiä pieniä tilannepäivityksiä (jos ei ole käryä, kuka tässä nyt höpisee, löydyn Instagramista käyttäjänimellä @STuunanen). Muualta (paitsi Twitteristä @STuunanen) minusta nyt ei juuri löydykään mitään, mitä nyt muutamissa Soikun videoissa olen vilahdellut.

Moni ihminen, joka minut tuntee/ei tunne, on varmaan ihmetellyt Instagram-profiilissani käydessään, miksi tuota seuraa noin moni? Totuushan on juuri Soikku.

Soikun kanssa nyt noin vuoden seurustelun jälkeen (tai pitäisi varmaan sanoa takia) olen äskettäin saanut Instagramissa yli 10 000 seuraajaa, joka on todellakin mieletön määrä ihmisiä. Luku vastaa sellaista ihmismäärää, mikä täyttää esimerkiksi Helsingin jäähallin kapasiteetin (8200 ihmistä) kokonaan.

Kun noin montaa ihmistä todella kiinnostaa mitä teen, tuli fiilis, kiinnostaisiko joku muukin, kuin ne Instagram-päivitykset. Varmaan juuri tuota kelaillessa tuli tehtyä se lopullinen päätös, että ryhdyn tekemään muutakin sisältöä. Tämä blogin kirjoittaminen tuntui oikealta vaihtoehdolta, sillä kirjoittamisesta sentään löytyy jopa vähän kokemusta. Toimin viime lukuvuotena Voionmaan opistolla opiskellessa (jossa siis tapasin Sonjan) koulun verkkolehden päätoimittajana ja vähän aikaa on ollut mielessä, että kirjoittamista johonkin voisi taas harrastaa, mutta valmista alustaa ei ole ollut.

Mutta asioilla on tapana järjestyä. (TÄÄ ON BTW MIUN MOTTO! :))

Lähipäivinä Soikun kanssa vähän asiaa käsitellessä ja keskustellessa päädyimme siihen lopputulokseen, että alan kirjoittaamaan tänne. Voin kertoa, että on mukavaa taas päästä jakamaan jotain sanomaa, vaikka tällä kertaa asiat eivät ehkä ole niin "uutismaisia" kuin viimeksi.

Kun minullakin on jo tuollainen seuraajamäärä, tilanne on ehkä erilainen, kuin sellaisella, joka vain aloittaa blogin kirjoittamisen ja hankkii lukijat myöhemmin. Ja varmasti tilanne on muutenkin erilainen, jokaisen taloudessa kun ei asukaan ihminen, jonka lataamia videoita Youtubeen on katsottu yli 12 MILJOONAA kertaa.

Kyseessähän on nimenomaan Soikun blogi, niin aion täällä varmasti puhua siitä, kuinka Soikun kanssa oma elämäni on muuttunut. Vai onko se edes muuttunut?

Mutta entäs se, ollenko tervetullut tänne?

Jos vieläkin ajattelen noin, palaan takaisin siihen pisteeseen, jolloin mietin sitä samaa, että aloittaisin julkaista jotain muutakin. Mutta päätin, että en enää pyörittele ajatuksia vain omassa päässäni. Julkaisen joka tapauksessa. Nyt. Ja aion tehdä niin myöhemminkin. En aio vallata Soikun blogia, vaan tuoda tänne uutta sävyä.

Ehkä yksi syy siihen, minkä takia haluan kirjoittaa on se, että Soikku itse on ehtinyt minulle jo harmitellakin, kun hänellä ei meinaa jäädä aikaa fiiliksien päivittelyyn. Vähintään viisi kertaa viikossa pidettävät  Tanssii Tähtien Kanssa- kisatreenit ja muut hommat ovat pitäneet hänet niin kiireisenä.

Kaikki muutkaan asiat eivät taloudessa ole ennallaan. Kun olemme saaneet uudeksi perheenjäsenikseni koiranpennun ja huomannut miten se vaikuttaa taloutemme elämään, aion täällä blogissa myös puhua siitä. Sainkin jo idean "Kun koira tuli taloon"-blogista, sillä huomasin, että asiat eivät enää rullaile samalla tapaa, kuin ilman koiraa. En moista odottanutkaan, mutta yllätyin silti.

Mr. Spock, josta tulet kuulemaan lisää. Soikku lupasi tehdä aiheesta videon Youtubeen jo tänään!


Kieltämättä nyt tuntuu siltä, että vihdoin olen saanut jotain aikaiseksi. :D

16.9.2014

Kamala koirakuume!


'

Hyvin suurena eläinten ystävänä on nyt pakko todeta, että mulla on aivan järkyttävä koirakuume! Lapsuudessani meillä oli huskyja ja niistä on elossa vielä kolme. Valitettavasti en voi ottaa yhtäkään näistä ihanista dogeista meille tänne Helsinkiin asumaan. Meidän huskyt on aina ollut ulkokoiria ja ne ei mitenkään viihdy sisällä, vaikka lenkkejä olisikin useita päivässä. 

Näistä huskyista Pimu -niminen hankittiin vähän niin kuin mulle, vaikka koko perheen koiria olivatkin. Pimu on ihana koira ja tulee toimeen kaikkien kanssa, kärpäsistä kaneihin. Spartankin kanssa se on ihan paras kaveri, mutta harmittaa niin paljon etten voi rakasta koiraani ottaa kerrostaloon.

Se on välillä kyläillyt mun luona kun asuin yksin Helsingin keskustassa. Silloin tajusin, ettei se sovi sisätiloihin; kun vein roskat ulos, niin Pimu jäi ulvomaan sisälle. Se olisi jatkanut ulvomista luultavasti hyvinkin kauan, koska on tottunut laumaelämään. Jos meillä olisi _aina_ joku kotona täällä Pimun kanssa, niin se olisi mahdollista.

Ja siihen koirakuumeeseen! Ollaan pohdittu montaa koirarotua Samin kanssa ja mikään ei tunnu sopivan meille. Koiran tulisi olla

1. kerrostaloon sopiva eli siis mahdollisimman vähän herkkähaukkuinen (toki saisi paljon liikuntaa ja aktiviteetteja)

2. ei-riistaviettinen kanien takia (tosin huskyilla on aika voimakas saalistusvietti, mutta Pimu on täysin eri maata)

3. terve rotu! En haluaisi koskaan tukea epätervettä koirarotua. Haluan myös "koirannäköisen" koiran :D

Husky on mun mielestä maailman paras koirarotu aktiivisuuden ja lempeyden takia. Huskyt on itsenäisiä eikä niillä ole vahtiviettiä. Husky on melko terve rotu alkukantaisuuden takia ja ulkonäkö on mitä ihanin! Olen tavannut monta huskya, jotka on koko elämänsä viettäneet kerrostalossa, mutta olen nähnyt huskyjen nauttivan niin paljon laumastaan ulkona, että en osaisi kuvitella ottavani huskya kerrostaloon.

Ei olla siis hankkimassa koiraa tässä ja nyt, vaan puntaroidaan meille sopivaa koirarotua.

Tässäpä muutama rotu mitä ollaan mietitty:

Shiba inu - Todettiin, että liian vaikea ja "kissamainen" rotu meille. Shiba inu on varmaan yksi vaativimmista roduista. Ainakin näin olen kuullut!

Akita - Harvoin tulee toimeen muiden koirien kanssa ja vahtivietti on suuri. Pärjäisinkö oikeasti vaativan vahtikoiran kanssa? Itsenäinen luonne on kuitenkin hyvin huskymainen, mutta akitat ovat kuitenkin isoja karhukoiria, joilla saattaa olla viettiä vielä tallella.

SK collie - Vahva ehdokas! Nimenomaan lyhytkarvainen, eikä pitkäkarvainen collie. Arkuus huolestuttaa ja joillakin yksilöillä saattaa olla vakaviakin ongelmia arkuuden ja näykkimisen kanssa. Onko jollain kokemuksia tästä rodusta?

Suomenlapinkoira - Tätä suositellaan mulle paljon ja kylläpä onkin ihana rotu. Sympaattinen ja oppivainen. Onko haukkuherkkä? Kokemuksia?

Cockerspanieli - Luppakorvat mietityttää, mutta muuten voisi olla meille oikein kiva koira. Aktiivinen, mutta helppo kouluttaa ja lempeä. Kokemuksia? 

Irlannin-/tai englanninsetteri - Rakastan settereitä, mutta oiskohan liikaa metsästysviettiä ja mites tää kerrostalo?

Keeshond - Kuulemma ihanan aktiivinen ja mukavaluonteinen koira. Onko näin? Karva mietityttää. Voiko olla karvaisempaa koiraa?

Japaninpystykorva - Taitaa olla niin haukkuherkkä, että hylkäsimme heti. Kokemuksia?

Labradorinnoutaja - Kiva koira, melko helppo kouluttaa ja suloinen. Lonkkavikoja ja allergioita? Ei mikään maailman tervein rotu kyseessä.

Ei haluta pientä koiraa. Ei haluta villakoiraa, snautsereita eikä terrierejä. Kaikki coton de tulear -tyyppiset rodut ei myöskään säväytä meitä. Mäyräkoirat ei sovi metsästysvietin takia. Saksanpaimenkoira ja belgianpaimenkoira on ehdoton ei. Liian vaikeita ja tempperamenttisia koiria meidän elämään :) Pystykorvat ja arktiset rodut kiinnostaa! Myös jotkut paimenkoirat.

Kiitoksia avusta!





8.9.2014

Kaninpoikaset

Ei vitsi oon ollut laiska tän blogin kanssa! Mä oikeesti tästä lähtien yritän päivittää tätä useammin, tai ainakin viikoittain.

Mun aika tosiaan menee Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman parissa. Oon siellä tanssimassa Jurijs Trosenkon kanssa tällä kaudella. Ensimmäinen jakso tulee 14.9. Jännittävää!

Tän postauksen aihe on kuitenkin kaninpoikaset. Mä aion kertoa lyhyesti mun kokemusten perusteella mitä kaninpoikasten teettäminen vaatii. Toki lisää mun kokemuksista löytyy kun selailee mun blogia taaksepäin.

Mä hankin Spartan, eli mun ensimmäisen kanini noin kolme vuotta sitten. Ajattelin monesti hankkia sille kaveriksi tyttökanin, jolloin Spartan kastroiminen olisi välttämätöntä. En kuitenkaan koskaan halunnut leikkauttaa Spartaa, vaan päätin, että se jääköön ainoaksi kanikseni.

Viime kesänä kävi toisin. Otin yhteyttä Spartan kasvattajaan ja kysyin voisiko Spartan astuttaa jollain kasvattajan naaraskanilla. Tämä onnistui ilokseni ja Belmina (Hopeakuun Todennäköisyys) saapui mulle "lainakäyttöön".

Astutus sujui hyvin, mutta ei ihan ongelmitta. Belmina ei nimittäin hirveästi pitänyt Spartasta ja halusin kaiken menevän kanien ehdoilla. En pakottanut kaneja astutukseen vaan annoin kaiken mennä omalla painollaan. Muutama päivä meni kanien tutustuttamisessa ja sitten Belmina hyväksyi Spartan. Yksi onnistunut astuminen riitti.

Noin tasan kuukauden päästä Belmina synnytti 6 ihanaa ja tervettä kaninpoikasta. Yksi poikasista oli ilmeisesti syntynyt kuolleena, eli yhteensä 7 poikasta oli pesässä. Belmina oli ihanan huolehtiva ja kärsivällinen emo. Spartakin hyväksyi poikaset niiden ollessa vain muutamn viikon ikäisiä. Olin siis kastroinut Spartan ennen tutustuttamista poikasiin.

Tämä oli mun ensimmäinen kerta, kun olen teettänyt kaninpoikasia. Kaikki meni loistavasti ja viikon päästä 5 poikasta luovutetaan uusiin ja jännittäviin koteihin! Olen tutustunut parhaani mukaan tuleviin omistajiin ja olen yrittänyt löytää juuri poikasille ihanteelliset kotiolot.

Vaikka kaikki meni mulla tähän asti todella hyvin, niin se ei tarkoita, että aina asiat menevät hyvin kanipoikueissa. Jos emo on nuori ja kokematon, niin tulos voi olla epäonninen. Mun kokemuksieni mukaan myös kotiolot ja kanien sosiaalistaminen/tutustuttaminen toisiinsa vaikuttaa erittäin paljon asioiden kulkuun. Kanien kanssa on oltava ehdottoman kärsivällinen ja antaa asioiden edetä omalla vauhdillaan. En itse missään nimessä pakottaisi naarasta hyväksymään urosta tai laiminlöisi velvollisuuksiani "kasvattajana".

Mulle on iso koettelemus luopua viidestä valloittavasta poikasesta, mutta tiedän niiden menevän hyviin ja rakastaviin koteihin, joten olen onnellinen. Pidän itse yhden, Indianan, ja siitä tulee toivottavasti Spartan paras kaveri ja poika. Jos kanien yhteiselo ei toimi, niin mulla on niille omat häkit.

Mun on pakko sanoa, että tämä oli yksi uuvuttavimmista, erikoisimmista ja ihanimmista kokemuksista mitä olen kokenut tähän asti elämässäni. Lähdin kokeilemaan jotain uutta itselleni ja onnistuin siinä mielestäni paremmin kuin hyvin. Monet ihmiset ihmettelivät, että miksi haluan teettää kanillani poikasia. Monien kuulin epäilevän asiaa ja kauhistelevan elämää todella monen poikasen kanssa. Todistin ystävilleni ja sukulaisilleni, että tämä kaikki oli vaivan arvoista. Missään vaiheessa en katunut tekemääni! Mulla oli hyvä kasvattaja tukenani ja sain teettää rotukanillani puhdasrotuisia poikasia. Kyseessä ei ole mitään pentutehtailua ja kaikille löytyi hyvät kodit. Jos uusi omistaja ei voi pitää kania, niin mulle poikanen on aina tervetullut takaisin! Mieluummin mulle, kuin kodista seuraavaan.

En suosittele teettämään poikasia hetken mielijohteesta. Jos olet alaikäinen, niin kysy aina neuvoa ja ehdottomasti lupa vanhemmiltasi. Kasvattajilta saa myös hyviä neuvoja.

Älä koskaan teetä turhia poikueita. Ja muista kaikista tärkein asia: Jos et löydä poikasille koteja, niin vastuuntuntoisena kasvattajana sinulla on velvollisuus tarjota poikasille pysyvä ja lajille ihanteellinen koti.

Vastaan parhaani mukaan kysymyksiinne. Kiitos myös teille kaikille lukijoilleni, jotka olette olleet mun mukana tässä uudessa seikkailussa! Tukenne on kallisarvoista ja se on myös auttanut mua tässä upeassa kokemuksessa :) Olen iloinen, että olen saanut jakaa tämän pupuvauvamaailman teidän kanssanne.

Nyt voitte seurata rakkaan Indianan matkaa masusta 8,5 viikkoiseksi komistukseksi! Meidän piti aluksi pitää Indiana ja Dey Dey, mutta pitkän harkinnan päätteeksi päätimme pitää Spartan lisäksi vain yhden kanin.








kivat silmäpussit :D